johannajas

JAS Big band ja Johanna Försti kesällä 2017.

Isojen orkestereiden konsertteja Koskenpartaan lavalla
Big Band Camp tarjoaa tänäkin vuonna laadukkaita ilmaiskonsertteja Koskenpartaalla.

Lavalle nousevat mm. ”Suomen virallinen tv-tanssittaja” Sami Pitkämön Orkesteri solistina Johanna Försti.
Imatra Big Bandin solistiksi tulee USA:ssa syntynyt ja nykyisin Itävallassa asuva soul-laulaja Dorretta Carter.
Mukana on myös Big Band-kurssilla oleva Suomen Big Band-yhdistyksen Junior All Star Big Band ja viime vuonna Suomen Big Band-mestaruuden voittanut Roast Burn Big Band, jotka tulvivat nuorta energiaa ja loistavaa osaamista.
Perjantai-illan päättää uusi kotimainen Funk U2-orkesteri ja lauantaina kurssiorkestereiden jälkeen esiintyy salsabandi Tri Cohiba, jonka muusikoista puolet on alunperin kuubalaisia

Kuohu muuttuu jazzklubiksi
Bar & Cafe Kuohu muuntautuu tulevana kesänä viikon ajaksi jazz-club tunnelmiin, kun siellä esiintyy kotimaisia jazzyhtyeitä ja konsertin jälkeen kurssilaiset pääsevät jammaamaan.
Esiintyjiksi on valikoitunut erityylistä musiikkia esittäviä kokoonpanoja, suomalaista laulettua jazzia esittävästä Jay Kortehisto Bandista sähköisempää jazzia esittäviin Jukka Eskola Soultrio:on ja nuorta energiaa tulvivaan Peela:an, jonka muusikot ovat pääosin Sibelius Akatemian jazz-osaston opiskelijoita.
Teemu Eronen ja William Suvanne ovat alunperin imatralaisia ja he tuovat kokoonpanonsa myös kotiseudulleen.

Teatteri Imatrassa Enrico Intra
Tulevan Big Band Camp-tapahtuman konsertti järjestetään myös Teatteri Imatrassa, kun maineikas Italialainen pianisti Enrico Intra esiintyy torstaina 27.06 kello 19. 83-vuotias pianisti on tehnyt uransa aikana yhteistyötä mm. Jerry Mulliganin ja Lee Konitzin kanssa.

 

Ma 24.6 Bar & Cafe Kuohu klo 21:00 Jay Kortehisto
Bar & Cafe Kuohu klo 22:00 Jamit
Ti 25.6 Bar & Cafe Kuohu klo 21:00 Teemu Eronen Quintet
Bar & Cafe Kuohu klo 22:00 Jamit
Ke 26.6 Koskenparras klo 20:00 Dorretta Carter & Imatra Big Band
Bar & Cafe Kuohu klo 22:00 William Suvanne Chess'n Jazz
Bar & Cafe Kuohu klo 23:00 Jamit
To 27.6 Koskenparras klo 18:00 Junior All Star Big Band
Kulttuuritalo Virta klo 19:30 Enrico Intra                 - Huomioi uusi paikka ja aika!
Koskenparras klo 21:00 Sami Pitkämön Orkesteri feat. Johanna Försti
Bar & Cafe Kuohu klo 22:00 Jukka Eskola Soul Trio
Bar & Cafe Kuohu klo 23:00 Jamit
Pe 28.6 Koskenparras klo 13:00 Imatra Big Band & Mikael Konttinen
Koskenparras klo 17:00 Vuoksi Big Band
Koskenparras klo 18:00 Roast Burn Big Band
Koskenparras klo 20:00 Funk U2
Bar & Cafe Kuohu klo 21:00 Peela
Bar & Cafe Kuohu klo 21:00 Jamit
La 29.6 Koskenparras klo 13:00 Big Band Camp esiintyy
Valtionhotelli klo 18:30 Michael Abene Quintet
Koskenparras klo 20:00 Tri Cohiba
       

 

 

Jay Kortehisto - Bar & Cafe Kuohu ma 24.6. klo 21:00

Jay Kortehisto

Jay Kortehisto on Seinäjoelta kotoisin oleva laulaja sekä pasunisti. Jay aloitti pasuunansoiton opiskelun Oulunkylän Pop & Jazz konservatoriossa vuonna 1994. Kuitenkin jo seuraavana vuonna ammattilaiskenttä imaisi hänet syövereihinsä, siitä lähtien Jay onkin soittanut laajasti kevyen musiikin kentällä kaikkea jazzin ja iskelmän väliltä.
Mukaan mahtuu lähes 200 levytystä eri artistien albumeilla, lukuisten televisio- ohjelmien house bandejä, sekä keikkoja niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin areenoilla

Pasuunansoiton ohella tällä musiikillisella matkalla on laulu kulkenut aina enemmän tai vähemmän mukana. Vuonna 2013 perustetun Screaming Jay & The Bonesin solistina toimiminen on lisännyt laulun osuutta Jayn muusikkoudessa. Jay tunnetaan karismaattisena sekä ilmaisuvoimaisena esiintyjänä.

Pitkäaikainen haave oman musiikin tekemisestä juuri laulajana toteutui 9.3.2018 julkaistun debyyttialbumin myötä. Levyllinen Jay Kortehiston ja Pope Puolitaipaleen yhdessä säveltämää suomenkielistä jazzia. Albumi rikastaa suomalaisten miesjazzlaulajien harvalukuista kenttää.

Jay Kortehisto – Laulu ja pasuuna
Pope Puolitaival – Saksofonit
Mikael Jacobsson – Piano
Antti Lötjönen – Basso
Jaska Lukkarinen – Rummut

 

Teemu Eronen Quintet - Bar & Cafe Kuohu ti 25.6. klo 21:00

Teemu Eronen Quintet

Teemu Eronen on imatralaislähtöinen rumpali ja musiikkipedagogi, joka on soittanut levytyksissä, konserteissa ja teattereissa Suomessa ja ulkomailla. Erosta arvostetaan muusikkona mm. muuntautumiskyvystään eri musiikkityylien välillä. Monipuolisuutta kuvaa mm. Erosen työkokemus jazzorkestereissa, iskelmämusiikin yhtyeissä, klassisen musiikin kokoonpanoissa ja Michael Monroen keikoilla. Muusikon työn ohella Eronen toimii päätoimisena rumpujensoiton opettajana Turun Konservatoriossa. Tällä hetkellä Erosta työllistävät freelance-keikat mm. Johanna Förstin yhtyeessä, Monica Zetterlundin musiikkia esittävässä Z League -yhtyeessä ja Salomaa-ilmiössä

Teemu Erosen ensimmäinen soololevy - Teemu Eronen Quintet: At Home - julkaistiin 1.9.2017.
At Home -levyn teemat pohjautuvat 1950- ja 1960-lukujen taitteessa syntyneen hard bop -tyylin piirteisiin, joissa bebop-jazziin yhdistyvät rhythm & blues-, blues- ja gospel-musiikki. Keskeinen vaikute levyn tekoprosessissa on ollut Art Blakey ja hänen eri yhtyeensä.

Erosen lisäksi levyllä ja Kuohussa soittavat Jouni Järvelä, Teemu Mattson, Jari Kanninen sekä Teemu Keränen.

Levyn sävellyksistä neljä on Erosen käsialaa ja kaksi Järvelän.

So Much To See (Eronen) on herkkä 1950-luvun tapaan toteutettu optimistinen balladi.

Blues for H.S. (Eronen) on omistettu imatralaisen, valtakunnallisestikin tärkeän musiikkikasvattaja Hannu Sopasen (1943-2016) muistolle. Art Blakeyn - ja Teemu Erosen - svengaava shuffle-komppi oli Sopasellekin olennaisimpia ja innostavimpia elementtejä jazz-musiikissa.

April Fools (Järvelä) on kirpeän leikkisä, nopea bebop-sävellys, joka pohjautuu tunnettuunstandardisävelmään I’ll Remember April.

Dionysos (Eronen) erottuu muista levyn sävellyksistä mm. 3/4-tahtilajillaan. Pirteään ja iskevään rytmiikkaan yhdistyy duuri-bluesin vivahteita, hieman Cannonball Adderleynkin tyyliin. Kaikki melodiasoittimet esittävät vuorollaan soolon.

Jerome Kern Keeps Busyn (Järvelä) nimi paljastaa monimerkityksellisesti jotakin sävellyksen taustoista. Sen sointukierto on kehitelmä musikaalisäveltäjä Jerome Kernin(1885-1945) All The Things You Are -sävelmän harmoniasta, mutta se kulkee tuplatempossa. Rumpusoolo-osuudet Teemu Eronen hallitsee suvereenisti svengaten.

The Lonely Preacher (Eronen) kertoo polkupyörällä kulkevasta motivoituneesta ja viheltelevästä mutta hieman surumielisestä matkasaarnaajasta. Sovittaja Järvelä sävelsikoraalihenkisen lopukkeen, jonka voimalla saarnaaja jaksaa vielä ehkä yhden ylämäen verran pidemmälle

Teemu Eronen – Rummut
Jouni Järvelä – Saksofonit
Teemu Mattson – Trumpetti
Jari Kanninen – Piano
Teemu Keränen – Kontrabasso

 

Dorretta Carter - Koskenparras ke 26.6. klo 20:00

Dorretta Carter

Dorretta Carter on Lontoossa 1962 syntynyt Jamaikalais-taustainen Jazz- ja Soul-laulaja, joka vuodesta 1988 on vaikuttanut Wienistä käsin.

Dorretta on esiintynyt eri puolilla Eurooppaa monien artistien, kuten Osibisan, Wayne Shorterin, Bolo Bolon ja Jernifer Rushin kanssa.

Imatralla Dorrettan ohjelmisto koostuu tunnetuista Jazz-, Soul- ja Funk-kappaleista.

 

Imatra Big Band - Koskenparras ke 26.6. klo 20:00

Imatra Big Band - Koskenparras pe 28.6. klo 13:00

Imatra Big Band

Imatra Big Band on eräs Suomen vanhimmista yhtäjäksoisesti toimineista big band -orkestereista.
Orkesteri on ollut koossa vuodesta 1973. IBB:n musiikillisena johtajana toimii Antti Rissanen.

Imatra Big band esiintyy Koskenpartaalle keskiviikkona englantilaisen Dorretta Carterin ja perjantaina Mikael Konttisen kanssa. Keskiviikkona ohjelmistossa on swingiä, soulia ja funkia. Perjantaina kuullaan yleisön toivekappaleita.

Imatra Big Band toimii 2015 perustetun Big Band Camp:in järjestäjänä yhdessä Suomen Big Band yhdistyksen kanssa.

 

William Suvanne Chess'n Jazz - Bar & Cafe Kuohu ke 26.6. klo 22:00

William Suvanne Chess'n Jazz

Kuulijansa shakin maailmaan johdattava saksofonisti William Suvanne saapuu synnyinkaupunkiinsa konsertoimaan kesällä Big Band Campin jami-iltaan.

Suomen taiturimaisimpiin saksofonisteihin lukeutuva William Suvanne julkaisi uuden, shakin ja jazzin maailmoja luovasti yhdistelevän albuminsa Chess'n Jazz 28. syyskuuta 2018. Levyllä kuullaan Suvanteen johtaman jazzyhtyeen svengaavia ja mielikuvitusta kutkuttelevia tulkintoja pelien kuninkaan kiehtovasta maailmasta.

Albumilla shakin maailmaan sukelletaan tyylillisesti monimuotoisen modernin jazzin voimin. Mukana on mm. reipastempoista post bopia (Chess'n Jazz, Knight's Night), tyylikästä tunnelmointia (Queen, Promotion) sekä fuusion suuntaan nyökkäilevää soundia (El King, Weird Bishop). Huimassa soittovireessä oleva yhtye nivoo tyylit ja tunnelmat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, etulinjassaan solisteina säkenöivät Suvanne ja kitaristi Varre Vartiainen. Chess'n Jazz -albumilla kuultava musiikki myös ammentaa vahvasti itse pelistä, ja shakin tematiikka inspiroikin Suvannetta sävellystyössä laajasti. "Kappaleet ovat joko pelinappuloiden tunnareita tai tilanteita pelistä. Olen hakenut sävellyksiin välillä myös shakkilaudan mukaista symmetriaa, esim. Knight's Night -kappaleen harmonia kulkee ratsun tavoin 1,5 sävelaskelta kerrallaan", saksofonisti avaa konseptiaan.

Chess'n Jazzin tarina ei tule jäämään ainoastaan levyyn ja kiertueeseen, vaan jo nyt saatavilla on mm. Pyynikin käsityöläispanimon tuottama Chess'n Jazz -olut. Lisäksi albumin vinyyliversion takakansi toimii täysikokoisena shakkilautana.

William Suvanne – Saksofonit
Varre Vartiainen – Kitara
Mikael Jakobsson – Piano
Tuure Koski – Basso
Mikko Arlin – Rummut

Chess'n Jazz traileri:https://www.youtube.com/watch?v=Un82aRg_jqs
Chess'n Jazz single kuunneltavissa Spotifyssa:https://spoti.fi/2wbwCx3
Chess'n Jazz video Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=syXA40GvtR4

 

Junior All Stars Big Band - Koskenparras to 27.6. klo 18:00

Junior All Stars Big Band- Kuva: Saara Vuorjoki

Junior All Star Big Band on nuorista jazzmuusikoista koostuva nuoriso-big band, joka toimii Suomen Big Band Yhdistys ry:n alaisuudessa. Big Bandin soittajat tulevat ympäri maata ja heidät on valittu mukaan suositusten sekä myös kerran vuodessa järjestettävän koesoiton kautta. Orkesterin taiteellisena johtajana toimii Antti Rissanen.

 

Enrico Intra - Imatran Teatteri to 27.6. klo 19:00

Enrico Intra

Enrico Intra on 1935 Milanossa, Italiassa, syntynyt Jazz-pianisti, säveltäjä ja kapellimestari.

Pitkän uransa aikana Enrico on tehnyt yhteistyötä mm. Gerry Mulliganin, Franco Cerrin, Lee Konitzin, Milton Jacksonin ja monien mudein kanssa.

 

Sami Pitkämön Orkesteri featuring Johanna Försti - Koskenparras to 27.6. klo 21:00

Sami Pitkämön Orkesteri

Valtakunnan virallinen tanssittaja Sami Pitkämö tuo Imatralla huippumuusikoista koostuvan orkesterin, jonka solistina toimii Johanna Försti.

Orkesterin ohjelmisto koostuu menneiden vuosikymmenten unohtumattomista sävelistä tämän päivän hittejä unohtamatta.

Johanna Försti - vocals
Sami Pitkämö - vocals, guitar
Matti Paatelma - keyboards
Harri Ala-Kojola - drums
Jari Heino - bass
Tero Lindberg - trumpet
Jukka Eskola - trumpet
Antti Rissanen - trombone
Pope Puolitaival - tenor sax
William Suvanne - baritone sax, alto sax

 

Jukka Eskola Soul Trio - Bar & Cafe Kuohu to 27.6. klo 22:00

Jukka Eskola Soul Trio

Väkevänä keikkabändinä tunnetuksi tulleen Jukka Eskola Soul Trion muodostavat Suomen jazzmuusikkojen tähtikaartiin kuuluvan trumpetistin lisäksi urkuri Mikko Helevä ja rumpali Teppo Mäkynen.

Soul Trion ensimmäinen albumi ilmestyi huhtikuussa 2017 ja seuraava levy näkee päivänvalon syksyllä 2019. Materiaalin avainsanat ovat juurevuus ja svengi, mutta yhtye pyrkii myös vaikuttamaan kuulijoihinsa hienostuneella dynamiikalla ja välillä jopa minimalistisilla musiikillisilla ratkaisuilla. Trion musiikki on rouhean soul jazzin perinteestä ammentavaa svengaavaa nykyjazzia parhaimmillaan. Uuden materiaalin rytmiikka nojaa myös vahvasti Etelä-Amerikan suuntaan.

Jukka Eskola – Trumpetti
Mikko Helevä – Urut
Teppo Mäkynen – Rummut

 

Mikael Konttinen - Koskenparras pe 28.6. klo 13:00

Mikael Konttinen - Kuva: Vuokko Salo

Imatra Big Band solistina usein nähty Mikael Konttinen tuli suuren yleisön tietoisuuteen esiintyessään itsenäisyyspäivän linnanjuhlissa 2006. Vuonna 2008 Konttinen osallistui Euroviisu-karsintoihin kappaleella "Milloin" päästen Suomen finaaliin. Konttisen musiikkityylissä on elementtejä iskelmästä ja popmusiikista, ja häntä kiinnostaa vanha tanssiorkesteritraditio.

Mikael Konttiselta on ilmestynyt kolme albumia: Tuntematon tie (2008), Ota kiinni (2010) ja Hurmaavia aamuja (2016)

Imatra Big Bandin säestyksellä Konttiselta kuullaan Koskenpartaan lavalla mm. swing standardeja menneiltä vuosikymmeniltä.

 

Vuoksi Big Band - Koskenparras pe 28.6. klo 17:00

Vuoksi Big Band - Kuva: Pertti Ranta

Keväällä 2018 perustettu Vuoksi Big Band on toiminut viime syyskuusta lähtien Virta-opiston alaisuudessa. Orkesterin kapellimestarina toimii Stina Myllys.

Muusikoista osa tulee Työväenopiston opiskelijoista ja osa musiikkiopistosta. Nuorimmat soittajat ovat kymmenvuotiaita ja vanhimmat eläkeikäisiä.
Vuoksi Big Bandin ideana on olla matalankynnyksen orkesteri, jossa kuka tahansa voi soittaa yhdessä.

 

Roast Burn Big Band - Koskenparras pe 28.6. klo 18:00

Roast Burn Big Band

Roast Burn Big Band on vuonna 2018 perustettu big band, joka toteuttaa orkestroidun jazz-musiikin ilosanomaa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Imatralla RBBB tarjoaa todellisen spektaakkelin, joka pitää sisällään kappaleita muun muassa Buddy Richin sekä Bob Mintzerin ohjelmistoista.

Syksyllä 2018 Roast Burn Big Band voitti spektaakkelinomaisella esityksellään big bandien Suomen mestaruuden, ja yhtyeen solisteille satoi kunniamainintoja sekä henkilökohtaisia palkintoja.
Svengaavan yhteissoiton lisäksi Koskenpartaan lavalla on siis odotettavissa myös hurjia solistisuorituksia sekä spektaakkelimaisia sektiosooloja.

Imatran konsertin myötä orkesterin taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari Aarni Häkkinen palaa Keski-Euroopasta luotsaamaan tätä Suomen nuorien jazzleijonien laumaa, joten luvassa on todellakin riemukas ja revittelevä konsertti.

 

FUNK U2 - Koskenparras pe 28.6. klo 20:00

FUNK U2

Kesän mieletön funk pläjäys Imatralla, kun Suomen kovin uusi funk kattaus FUNK U2 astuu Koskenpartaan lavalle. Luvassa huippu tiukkaa vanhempaa funkia ja soulia, joka ei jätä ketään kylmäksi säästä riippumatta Ohjelmiston kuuluvat parhaimpia hittejä sellaisilta artisteilta kuin Tower of Power, Earth Wind & Fire, Blood Sweat & Tears, James Brown…

Yksitoista soittajaa ja neljä laulajaa pitää huolen, että "If you funk with us, we funk U2". Mukana laulu- ja trumpettisolistina Voice of Finlandista, UMO:sta ja Higher Ground -kuorosta tuttu funkin ja soulin monilahjakkuus, Etelä-Karjalan oma poika Mikko Pettinen!

 

Peela - Bar & Cafe Kuohu pe 28.6. klo 21:00

Peela

Peela on vuonna 2016 perustettu helsinkiläinen jazzfuusiobändi, joka esittää pääasiassa kitaristi/säveltäjä Johannes Granrothin energisiä kappaleita.

Yhtye käyttää vaikutteita jazzista, funkrokista ja neo-soulista pohjana, jolla muusikot saavat leikkiä ja improvisoida. Kaksi vuotta aktiivisesti toiminut yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Layers toukokuussa 2018.

Johannes Granroth – Kitara
Johan Dahlbo – Rummut
Maja Mannila – Koskettimet/Laulu
Sami Leponiemi – Saksofoni
Antti Ahoniemi – Basso
Mikko Antila – Perkussiot

 

Tri Cohiba - Koskenparras la 29.6. klo 20:00

Tri Cohiba

Tri Cohiba on Helsingissä 1983 perustettu salsa bändi. Orkesterin muusikot koostuvat suomalaisten salsa-soittajien ja latinalaisen maahanmuuttajan parhaimmistosta, jotka pitävät hauskaa soittamalla kuubalaista musiikkia aidolla macho descarga-tyylillä.

Tri Cohiban voimakkaasti improvisoitujen esitysten intensiteetti kohoaa aina korkealle ja tekee tanssijoita kuumia. Bändi on kiertänyt ulkomailla mm. Kuubassa esiintyen siellä yli 10000 salsa-tanssijan yleisölle.